sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Muumista kaveri Keisarille



Vaippakakkukeisarin ja Muumi Baby – vaippojen yhteinen tarina on lähtenyt jo Keisarin alkuajoilta, sillä mikä olisikaan parempi valinta suomalaisiin käsityönä leivottuihin kakkuihin kuin kotimaiset vaipat. Näin ollen Muumi Baby – vaipat ovat olleet kakkujen luontainen leivonta-aine alusta alkaen. Nyt Keisari ilolla kertoo saaneensa Muumi Baby – vaipoista virallisen yhteistyökumppanin.

Muumi Baby – vaipat ovat oiva valinta kakkuun paitsi kotimaisuutensa, myös muiden ominaisuuksiensa puolesta. Ympäristövastuullinen ja vain puhtaista raaka-aineista valmistettu vaippa on hajusteeton, klooriton ja hellä porukan pienimmän iholle. Uudistunut Muumi Baby – teippivaippa on entistä pehmeämpi, imukykyisempi, istuvampi ja hellävaraisempi. Baby showereihin ja tuoreelle tulokkaalle suosittelemme vaippakokoa 2 eli 3-6 kg ja ristiäisiin suosittelemme kokoa 3 eli 5-8 kg. Vähän isompien vauveleiden kakkuihin vaipat sitten vauvan koon mukaan.


Vaippakakkuja on vuosien varrella tullut leivottua ympäri Suomen ja aina silloin tällöin löytyy perhe, jossa Muumi Baby – vaipat ovat kakun myötä uusi tuttavuus. Vaippakakkukeisari onkin saanut paljon positiivista palautetta kotimaisten vaippojen valinnasta ja viestejä iloisista uusista käyttökokemuksista. Vaippamerkin valinta olikin helppo myös silloin, kun Keisarin oma prinsessa syntyi. Nyt jo pääasiassa housuvaipoissa kulkeva vajaan vuoden ikäinen prinsessa konttaa ja harjoittelee kävelemistä Muumien kuvat vilkkuen, totta kai. Muumi Baby -vaipoista ja vaippojen tarinasta vuodesta 1978 alkaen voit lukea lisää tästä.



perjantai 20. marraskuuta 2015

Jabadabaduu! Vaippakakkukeisarin verkkokauppa on täällä!

Nyt se on täällä, Vaippakakkukeisarin kauan odotettu verkkokauppa! Klikkaa siis itsesi UUTEEN VERKKOKAUPPAAN ja löydä uusimmat uutuudet netistä jatkuvasti. Verkkokaupasta pääset katsomaan valmiina olevia kakkuja ja tekemään tilauksesi 24 tuntia vuorokaudessa.

Edelleen muutokset kakkuihin ovat myös mahdollisia eli jos kaupasta ei löydy juuri sinulle sopivaa kakkua, olethan yhteydessä.Vaippakakkukeisarin vaippakakut leivotaan Suomen Turussa ja valmis kakku on mahdollista noutaa Turusta.

Muussa tapauksessa kakku toimitetaan  Matkahuollon Lähellä-pakettina, jolloin saat tilattua kakun valintasi mukaan Matkahuollon toimipisteeseen, Siwaan tai Valintataloon. Valitse vain haluamasi toimintatapa tilatessasi kakkua.

VERKKOKAUPAN AVAJAISTARJOUS: Lähetyskulut 30.11.2015 vain 1€ kaikkiin kakkuihin! Tule ja tulaa suosikkisi porukan pienimmälle baby showereihin, ristiäisiin, nimiäisiin tai vaikka joululahjaksi.

www.vaippakakkukeisari.omaverkkokauppa.fi


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Voihan väri sentään


Vaippakakkukeisarin nettisivuilla on jaettu kakkuja tyttöjen väreihin, poikien väreihin ja unisex-väreihin. Entä jos sinusta tämä jaottelu ei tunnu oikealta tai ainakaan saajalleen sopivalta?
Huoli pois! Nettisivuillamme olevat mallit on tehty esimerkeiksi. Tytöille on valmiina ihanan suloisia vaaleanpunaisia kakkuja ja päheän pinkkejä kakkuja. Pojille taas on valmiina sinisen sävyissä olevia kakkuja. Unisex-kakuissa on vallitsevina värinä eniten vihreä ja lila. Nämä kakut ovat loistava valinta silloin, kun kakku on lahjaksi syntymättömälle vauvalle ja sukupuoli ei ole etukäteen tiedossa.

Mikä olisi toinen mahdollinen tapa lähteä pohtimaan saajalleen parasta mahdollista väriä? Tietystikin sukupuolen sijaan saajan tai hänen vanhempiensa mieltymykset. Mikään ei estä tekemään tytölle makeaa sini-lila-keltaista kakkua tai pojalle pinkki-mustaa kakkua – tai mitä tahansa muuta vaihtoehtoa.

Väriä kakkuihin saadaan joko käytettävillä sideharsoilla sekä kakkuun leivottavilla tarvikkeilla kuten tuteilla, tuttipulloilla, tuttiketjuilla ja pehmoleluilla. Jos koko kakku halutaan rakentaa esimerkiksi Muumi-teeman ympärille – sekin onnistuu sillä ainoalla varauksella, että markkinoilta löytyy toivottuja Muumituotteita. Tällä hetkellä Vaippakakkukeisari kun keskittyy vielä vaippakakkujen leipomiseen eikä vielä ainakaan ole laajentamassa esimerkiksi pehmolelujen valmistamiseen.

Olipa siis väritoivomuksesi mikä tahansa, älä pidä sitä omana tietonasi ja pohdi asioita vain tällä hetkellä valmiina olevan valikoiman mukaan. Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, miten toiveista tehdään totta!

Tässä muutama esimerkki tytöille leivotuista autokakuista:

 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ja siitä se sitten lähti...

Vaippakakut, nuo syötävän söpöt (muttei kuitenkaan syötävät) kakut ovat löytäneet viime vuosina tiensä suomalaisten juhliin: ristiäisiin, nimiäisiin, baby showereihin ja tuliaisiksi porukan pienimmille. Ja on muutamia kakkuja lähtenyt tilaajien matkassa hääparille lahjaksi tulevaa pienokaista varten. Kakut koostuvat vauvalle tärkeistä tarvikkeista, kuten vaipoista, harsoista, pehmoista, tuteista, tuttipulloista ja hoitotuotteista.

Oma innostukseni kakkujen leivontaan lähti kummitytöstäni, jonka baby showereihin tilasimme upean vaippakakun Ruotsista. Katselin kakkua innoissani ja ajattelin, että voisin itsekin leipoa kakkuja. Ehkäpä vielä upeampia. Näin jälkikäteen katsellessani alkutaipaleeni kakkuja, voin rehellisesti sanoa arvioineeni leipomistaitoni vähintäänkin yläkanttiin. =D


Siitä se sitten lähti, Vaippakakkukeisarin tarina. Illat sujuvat kakkumalleja leipoen tai kauppoja kierrellen ja sopivia kakkumateriaaleja etsiskellen. Tytöille leivon hempeän vaaleanpunaisia unelmia ja päheitä pinkkejä kakkuja. Pojille veikeitä sinisiä, vihreitä ja harmaita kakkuja teemoina mm. autot, monsterit, merirosvot ja vaikka mitkä. Unisex-kakuista löytyy ihanat vihreät, keltaiset, lilat, harmaat, hopeat ja beiget kakut. Kaikki unisex-kakut sopivat niin tytöille kuin pojillekin ja ovat erinomainen valinta baby showereihin, joissa vauvan sukupuoli ei ole vielä tiedossa. Nyt kakkuja on tullut leivottua jo useampia satoja ja edelleen puuhastelu kakkujen parissa on kerrassaan mahtavaa. Päätinkin aloittaa aiheen tiimoilta kirjoittamaan blogia, jossa käsitellään kakkujen leipomista, värimaailmoja, teemoja, pehmolelujen metsästystä ja muuta aihepiiriin sopivaa. Jos joku tietty aihe kiinnostaa, niin laitathan toivetta tulemaan. 

Vaippakakkukeisarin herkulliset vaippakakut löydät täältä. Uusia kakkuja, mielenkiintoisia uutisia ja vaikka mitä on tulossa, pysythän kuulolla!