maanantai 26. syyskuuta 2016

Vauva kasvaa – tarhan aloitus

Tietyn aikaa vauvat ovat pieniä ja täysin vanhemmistaan riippuvaisia pikkutuhisijoita. Ensin alkavat silmät pysyä enemmän auki, yhtäkkiä hymyillään ja sitten jo tartutaan sormesta. Eipä aikaakaan, kun alkavatkin jo ensimmäiset liikkumisen harjoittelut: liikkeelle on päästävä! Kierähtämistä seuraa kääntyminen, kääntymistä ryömimisen kautta konttaus ja lopulta kävely. Vaan minne katosi meidän perheen vauva?
Ensimmäisen vajaan vuoden ajan perheessä on usein ainakin toinen vanhemmista kotona, mutta vuoden lähetessä loppuaan seuraavat kysymykset siitä, jatkuuko tilanne. Taloudelliset realiteetit on otettava huomioon, tilanne töissä on otettava huomioon ja totisesti tärkeintä on pohtia myös koko perheen hyvinvointia. Ei ole yksiselitteistä sanoa, että vain olemalla lapsen kanssa kotona tai vain viemällä lapsi tarhaan tai perhepäivähoitajalle, voidaan valvoa koko perheen etua. Se kun taitaa olla kovasti perheriippuvaista.


Jos kuitenkin päädytään siihen, että lapsi aloittaa tarhan, onkin paljon uusia asioita pohdittavana. Minkälainen on paras vaatetus ja miten ne tulee nimetä? Pärjääkö meidän perheen baby ruokailut, kun kotona vielä on ollut täysin syötettävissä? Entäs sitten ne kuuluisat päiväunet?
Elokuussa nämä asiat pohdituttavat monissa perheissä, joissa lapset palaavat päiväkotiin lomien jälkeen. Joka kerta sama ”rumba” alkaa vähän kuin alusta.
Vaan ihmeellisen sitkeitä sissejä ovat nämä pienet tarhaan menijät. Yleensä eniten stressaa äiti, vähän vähemmän isä ja kaikkein eniten itse lapsi. Tämä on ainakin minun henkilökohtainen kokemukseni.
Kirjoitellaanpa syksyn mittaan myös vähän vanhemmista lapsista, jos täällä on kuulolla kiinnostuneita. Tai pistäkääpä toiveita tai vinkkejä tulemaan.
Onkos teillä jo aloitettu tarhassa?





Lits-läts-lammikkoterveisin,

Tiina

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Mitkä ihmeet Babyshowerit?

Babyshowerit tai kotimaisemmin sanottuna vauvajuhlat on Amerikan mantereelta Eurooppaan päin pikkuhiljaa enenevissä määrin rantautunut konsepti. Babyshowereissa eli vauvajuhlissa annetaan vauvaa kantaneelle äidille omat juhlansa ennen pienokaisen syntymää, tyypillisesti raskauden loppuvaiheessa. Mitään yhtä ja ainoaa reseptiä vauvajuhlien järjestämiseen ei ole, vaan paras tapa on tehdä juhlista sankarittaren näköiset. Mikäänhän ei myöskään estä tekemästä juhlia pelkästään vauvan isälle tai molemmille vanhemmille yhteisesti. Tänä vuonna Vaippkakkukeisari onkin jakanut kuukausittain tarinoita aidoista ja oikeista juhlista – esimerkiksi Sannan juhlista voit lukea vaikkapa TÄÄLTÄ.

Mitä vauvajuhlissa sitten voidaan tehdä? Vauvajuhlissa voidaan ainoastaan olla. Vauvajuhlissa voidaan tehdä kaikkea muuta paitsi ainoastaan olla eli tykittää päivä niin täyteen ohjelmaa kuin ikinä vaan jaksetaankin. Ääripäät ovat siis mahdollisia ja kirjo on laaja. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että viimeisillään oleva äiti ei ehkä ole innoissaan päivästä Linnanmäellä – jo vatsa itsessään tekee mahdottomaksi moniin laitteisiin menemisen, huvipuiston omista säännöistä puhumattakaan. Vaippakakkukeisari on myös kirjoittanut blogikirjoituksen kooten vinkkejä juhlien järjestäjille ja sen voit lukea TÄÄLTÄ.


Lahjaa vai ei? Kas siinäpä kysymys. Lahjojen antaminen on erityisesti amerikkalaisessa vauvajuhlaperinteessä suuressakin roolissa. Perinteisissä vauvajuhlissa tuleva äiti availee paketti toisensa jälkeen tulevalle pienokaiselle tarkoitettuja lahjoja. Mikäs sen ihanampaa toisaalta onkaan kuin etukäteen hypistellä pieniä tossuja ja bodeja ja fiilistellä ajatusta tulevasta äitiydestä. Toisaalta, myös äidin hemmotteluun tarkoitetut lahjat ovat monien lahjansaajien mukaan varsin tervetulleita. Odottipa tai ei, kukapa voisi vastustaa kunnon jalkahoitoa.
vaippakakku Tikru
 vaippakakku Lila Unelma

Järjestettiinkö sinulle ikimuistoiset babyshowerit ja haluat jakaa tarinasi? Ota yhteyttä vaippakakkukeisari@gmail.com ja voit päästä mukaan blogiteksteihimme – ja antamaan vinkkejä täydellisten juhlien järjestämiseksi tai totaalisten katastrofien välttämiseksi.




Juhlahumuterveisin,
Tiina

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syyskuun vaippakakku: Vihreä syksy

Niin se elokuu kääntyi syyskuuksi ja samalla kesä syksyksi. Syksy on kerrassaan ihanaa aikaa, saa kaivella kynttilät esiin pimeneviin iltoihin, maistella omenoita suoraan puusta ja nautiskella kirpenevistä syysaamuista. Näin syyskuussa luontokin on vielä vihreän vaikkakin muutamat lehdet alkavatkin jo löytää syksyn kirkkaita keltaisia ja oransseja värisävyjä. Syksyn väreistä tulikin inspiraationa värit kakkuumme.

Syyskuun vaippakakkumme on nimeltään Vihreä syksy. Kakku on leivottu tuttuun tapaan kotimaisista Muumi Baby -vaipoista koossa 3-6 kg. Kakkupohjaan vaippoja tuli 54 kpl. Vaipoissa on myös ihanat vihreät sävyt ja seikkailevat Muumihahmot, joten tällä kertaa vaippoja ei olekaan peitetty harsoilla, vaan ne tuovat hehkeän vihreät sävyt kakkupohjaan. Kakussa on hellä ja hoitava Natusanin Aloe Vera -öljy ja hoitovoide. Ainulta veikeän vihreä tuttipullo sopii kakun väriteemaan täydellisesti. Väriteemaa täydentää vihreät nauhat ja kukka. Kakun kruunaa syksyn ensimmäinen oranssi lehti, pomppiva Tikru-pehmo.

Kakku on syyskuun ajan 44€ (Norm. hinta 55€). Kakun voit ostaa tästä. 


Vaippakakku Vihreä SyksyVaippakakku Vihreä Syksy